Lohipastrami oli joulun uutuussuosikki
Joulu on ruokarakastajan suosikkijuhla ja siis ehdottomasti minun suosikkijuhlani. Kuten jo kerroinkin, haluan aina tuoda jotain uutta vanhojen tuttujen herkkujen rinnalle. Lanttulaatikossa kokeilin muuten tavallisen korppujauhon sijaan ruiskorppujauhoja, oli mielestäni onnistunut niin.
Viime vuonne teimme ihania mätileipiä, jotka jäivät joulupöytäämme pysyvästi. Nyt laitoimme tavallisen sipulin sijaan punasipulisilppua, mikä pehmeämäpänä sipulina toimi jopa paremmin.
Tänä vuonna uutuussarjan voitti lohipastrami, joka tulee taatusti olemaan tuttu jouluruoka jatkossakin. Toki myös muutenkin alkupaloina. Suosittelen lämpimästi, on todella taivaallista.
Lohipastrami
400 g laadukasta ruodotonta lohta
Karkeaa merisuolaa
Musta-, viher- ja rosepippuria
Leikkaa kala noin parin kolmen sentin paksuisiksi pötköiksi. Ripottele molemmin puolin karkeaa merisuolaa (määrää on vaikea arvioida, mutta ehkä ruokalusikallinen per pötkö) ja kääri tiukasti elmukelmuun. Laita jääkaappiin graavantumaan 1,5 tunniksi. Tuosta määrästä tuli muistaakseni seisemän pötköä, joista kustakin tulee noin viisi pastramipalaa. Kuvassa on tarjolla vajaat puolet kalasta.
Murskaa pippurit morttelissa (taas määrää en osaa tarkkaan sanoa, mutta ehkä reilu teelusikallinen jokaista) ja kaada lautaselle. Avaa lohipötköt, rapsuta suola pois ja paista pötkö kerrallaan kuumalla kuivalla pannulla maksimissaan 10 sekuntia per sivu, eli neljä sivua tekee yhteensä 40 sekuntia per pötkö. Pyöritä paahdettu kala pippurisekoituksessa ja kääri pötköt jälleen tiukalle käärölle elmukelmuun. Anna maustua yön yli.
Leikkaa pastramipötköistä kuvan mukaisia parin kolmen sentin paloja ja tarjoa alkupalana sellaisenaan tai esimerkiksi keitetyn perunan kera.




Vaikuttaapa kivalta ohjeelta, otan heti talteen.
Okein hyvää uutta vuotta 2011!
Omenaminttu, ja oli hyvää:). Hyvää uutta vuotta!