Skip to content

Valkopaputahnaa alkupalaksi tai Valkopaputahnaa alkupalaksi tai tapaspöytään

maaliskuu 8, 2009

Olen tehnyt aikaisemmin monenlaisia tahnoja kikherneistä. Nyt päätin kokeilla samaa valkopavuilla. Ja kyllä maistuivat! Valkopaputahnasta tulee maultaan voisiko sanoa hienostuneempi. Tahnoja voi hyvin tarjota hyvän maalais- tai ohraleivän kanssa alkupalana, kylmänä tapaksena tai vaikka ihan ”dippailtavana” leffaillassa. Tein kahta erimakuista tahnaa reilut määrät ja laitoin osan pakkaseen.

Papujen keitto-ohjeet saat täältä

Valkoinen valkopaputahna

7-8 dl keitettyjä valkoisia papuja
2 valkosipulin kynttä
Tuoretta rosmariinia maun mukaan
Suolaa
Mustapippuria
Oliiviöljyä

Itse käytän tahnojen tekoon monitoimikonetta ja silppuriterää. Nämä syntyisivät varmasti myös tehokkaalla sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Laita valkosipulin kynnet ja rosmariinin lehdet monitoimikoneeseen ja hurauta pienemmäksi. Lisää sitten muut aineet ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Oliiviöljy toimii niin mausteena kuin ”nesteenäkin”. En laittanut ohjeeseen tarkkaa määrää, vaan säätele öljyllä tahnan paksuutta. Sopiva määrä on 0,5 – 1 dl.

Punainen valkopaputahna

7-8 dl keitettyjä valkoisia papuja
3 valkosipulin kynttä
1 prk tomaattipyreetä
2 tomaattia
Sweet chili -kastiketta tai esimerkiksi tuoretta chiliä maun mukaan
Suolaa
Oliiviöljyä

Laita valkosipulin kynnet monitoimikoneeseen ja hurauta pienemmäksi. Lisää sitten muut aineet ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Oliiviöljy toimii tässä enemmän vain mausteena, sillä tuoreet tomaatit löysyttävät tahnaa. Sopiva määrä oliiviöljyä on ”reilu loraus”.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: