Skip to content

Mansikkateatteri

heinäkuu 23, 2009

Haimme eilen 10 kg mansikoita ja aloitin heti mansikkateatterin. Säilöin mansikat ihan vain sellaisenaan pakasteeseen, mansikka on parasta niin. Hillot ja mehut tuntuvat mansikoiden hukkaan heittämiseltä. Tietenkin jos mansikoita olisi omassa maassa pilvin pimein, niin mehuksi laittaisin kyllä. Talven pimeydessä on ihana hakea iltaisin pussi mansikoita ja syödä rahkan kanssa.

Mansikoita on pakko pakastaa talven varalle.

Voi olla, että tämä on turha vinkki, mutta laitanpa nyt, jos jollain on sama ongelma kuin minulla oli ennen. Eli mansikoista tulee pakastettaessa tai siis sulatettaessa lössöjä ja pahan makuisia, jotenkin happamia. Parhaat vinkithän tulevat aina isovanhemmilta, tämä on miehen mummilta. Eli mansikat tulee pilkkoa. Viime vuonna tein näin, ja mansikat olivat todella raikkaita sulatuksen jälkeen. Eli puoliksi vain, suurimmat neljään lohkoon, ja ruokalusikallinen sokrua per pussi.

Siinä sivussa meni tietenkin aika monta suuhunkin, mutta laitoin vielä iltaa varten muutaman kourallisen marinoitumaan. Olen marinoinut myös ulkolaisia ostomansikoita balsamicolla, mutta silloin käytän ne kattilan kautta. Eli lohkotut mansikat, sokeri ja balsamico kattilaan ja hetken lämmitys. Tämä siksi, että ostomansikat ovat usein aika kovia ja hieman raakojakin. Näin ne pehmenevät. Mutta kotimaisissa ei ole tätä ongelmaa!

Balsamico-mansikat

Perkaa ja lohko tuoreet mansikat. Makeuta raakaruokosokerilla (tavallinenkin sokeri käy). Lorauta päälle balsamicoa, ja aseta jääkaappiin marinoitumaan joksikin aikaa. Kaadoin sekaan vielä muutaman tipan minttulikööriä. Koristele tai revi sekaan tuoreita mintunlehtiä, ja tarjoa kermavaahdon kanssa. Toimii myös esimerkiksi kakun lisukkeena.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: