Skip to content

Uunipuuro ja muutakin puuroista

joulukuu 17, 2009

Hip hei! Meillä alkoivat jouluvalmistelut alkuviikosta, kun keittelimme ja soseutuimme lantut ja porkkanat riiseineen pakkaseen. Laatikot on helppo sitten valmistaa, kun sulattaa ja sekoittaa vain kermat, mausteet sun muut ja uuniin. Ja kun soseet on useammassa erässä pakkasessa, saa joka päivälle aina tuoreet laatikot. Näin on äitini tehnyt aina ja minä perässä. Huomenna tehdään vielä perunalaatikkopohja. Muut jouluruoat valmistuvatkin sitten aatonaattona.

Mutta puuroista piti pari sanaa sanoa. Meidän perhe on aina ollut puuroperhe, ja lapset puurolapsia. Tarkoittaen, että meillä tykättiin puurosta, ja sitä syötiin paljon. Tiedän nimittäin monia perheita ja lapsia, jotka inhoavat puuroja. Helmipuuro, mannapuuro, kaurapuuro… Kaikki menivät. Oma suosikkini oli pentinpuuro, joka on saanut nimensä sitä valmistaneen sukulaissedän mukaan. Ja pentinpuuro on neljänviljanpuuroa maitoon keitettynä. Mummu valmisti meille aina riisipuuroa ja kainuulaiseen tapaan talkkunaa. Talkkuna on tosi hyvää, tosin maku vaatii hieman tottumista. Iskä keitti viikonloppuisin kaura- ja mannapuuroa.

Ja puuroa meillä syödään edelleen. Mieshän keittää maailman parhaan riisipuuron. Anoppi kehotti kokeilemaan voipuuroa, josta en ollut ikinä kuullutkaan. Listalla on! Mutta kaikkien yli, ohi ja edelle menevät uunipuurot. Täytyy hieman häveten myöntää, että uunipuuro on sellainen ruoka, jonka syömiselle on vaikea laittaa stoppia. Helposti menee kaksikin isoa lautasellista. Aivan mielettömän hyvää. Olen tehnyt uunipuuroa varmaan kaikista viljalajeista, mutta parhaita ovat kaura- ohra- ja riisiuusipuurot. Kaura- ja ohrapuuroihin suosittelen uunipuuroihin tarkoitettuja suurimoita, sillä ihan pelkät jyvät (niitäkin on siis aikoinaan kokeiltu) vaativat pitkän pitkän kypsymisajan, ja eivät ehkä ole ihan puuroon tarkoitettuja sellaisenaan.

Uunipuuron tekokin on niin helppoa, että ei mikään. Senkun heittää suurimot tai riisit voideltuun uunivuokaan, maito ja suola perään. Ehkä pari nokaretta voita. Ja pari tuntia uunissa. Päälle voita.

Minä olen aina tykännyt puuroista - kaikista puuroista.

Uunikaurapuuro

1,5 dl kokonaisia kauraryynejä (ei hiutaleita)
7 dl täymaitoa
Noin 1 tl suolaa

Voitele uunivuoka. Mittaa aineet vuokaan, ja sekoita. Paista 180-asteisessa uunissa 1,5-2 tuntia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: