Skip to content

Perunarisottoa ja jättikatkarapuja valkosipuliöljyssä

huhtikuu 25, 2010


Kertakaikkisen ihana ilma tänään! Aurinko paistaa ja on jo lämpimämpääkin. Kävin pitkällä lenkillä ja ajattelin leipoa näkkäriä – speltistä tällä kertaa. Olen näköjään hurahtanut täysin leipomiseen…

Tähänkin ruokaan innostuin vääntämään patonkia. Selasin reseptiaarteitani ja löysin patonkireseptin, jonka olen kirjoittanut ylös aikoinaan köksän tunnilla, siis vajaat 20 vuotta sitten. Sen verran on vanha resepti, että ansaitsee päästä blogiin, vaikkei kummoisia olleetkaan (verrattuna vaikka tähän fougasseen). Ruoka on toissa lauantailta, ja hyvää oli! Tuo risotto on ihanaa ja ihan helppoa. Suosittelen.

Perunarisotto on loistava lisäke esimerkiksi kalalle.

Perunarisotto

Muutama peruna
1 prk kevytkermaa
Suolaa, mustapippuria
Pala parmesania

Kuori ja pilko perunat pieniksi. Laita kattilaan. Hauduta perunat kypsäksi kermassa, noin puolisen tuntia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää kourallinen vastaraastettua parmesaania. Tarjoa heti.

Jättikatkaravut

1 pkt jättikatkarapuja (pakaste)
4-6 valkosipulinkynttä
Muutama rosmariininoksa
Oliiviöljyä
(Suolaa)

Laita katkaravut siivilään sulamaan. Sulaminen kestää kahdesta neljään tuntia. Kuori ja pilko valkosipulit. Kaada korkeareunaiselle pannulle reilusti oliiviöljyä ja hulauta valkosipulit ja rosmariinit sekaan. Lisää sulaneet ravut ja pyörittele öljyssä hetki. Tarjoa heti.

Patonki

5 dl vettä
1 pkt hiivaa (2 pss kuivahiivaa)
1 tl suolaa
6 rkl voita
10 dl jauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita hiiva ja lisää suola. Alusta joukkoon jauhot, kunnes taikina irtoaa sopivasti kulhon reunoista. Lisää sulatettu voi. Anna kohota liinan alla noin kaksinkertaiseksi eli puolesta tunnista tuntiin.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmat pois. Jaa taikina kahteen (patongeista tuli paksuhkoja leipiä, patongit voisivat olla kapeampiakin, jolloin paitsoaika lienee lyhyempi) ja leivo pitkulaiseksi leiväksi. Aseta pellille leivinpaperin päälle ja voitele munalla. Paista patonkeja 225-asteissa uunissa noin 30 minuuttia.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: