Skip to content

Hernepullat perunamuussilla

syyskuu 9, 2010

Innostuin omasta (hyvä, että edes joku innostuu, vai mitä?) ideastani tehdä hernepullia. Ja koko hommahan lähti liikkeelle viime kuun haasteesta, johon osallistuin hernesosepihveillä. Kaipasin taikinaan vähän mureutta, sillä herne on näin käytettynä kuivahko. Vähän kuten falafel, siis jota luonnehtisin kuivahkoksi. Päätin lisätä siihen juustoa, ja sehän toimi loistavasti. Pullien sijaan näistä tulikin pieniä pihvejä, mutta yhtä kaikki, maku on sama. Naminaminami!

Muusin tein uusista perunoista, joukkoon hieman luomukermaa ja vettä, suolaa sekä nokare voita. Ja niin, että muusiin jää kunnolla perunanpaloja. Tämä jakaa ihmisiä aina. Osalle muusin pitää olla aivan sileää, minä tykkään rouheisesta. Ja kermaviilikastikkeen maustoin yksinkertaisesti tillillä, ruohosipulilla ja ripauksella suolaa ja sokeria.

Pakasteherneestä tuli ihan meikäläisen lemppari.

Hernepullat

2 pss pakasteherneitä
2 dl luomukermaa
2 dl ruiskorppujauhoja
4 kananmunaa
1 pss (150 g) emmental-mozzarellaraastetta
Suolaa

Sulata herneet ja soseuta ne sauvasekoittimella. Sekoita korppujauhot ensin kermaan ja sitten hernesoseeseen. Lisää kananmunat ja mausta suolalla. Sekoita joukkoon vielä juustoraaste. Anna taikinan turvota ainakin 10 minuuttia.  Tarkkaile vähän taikinan paksuutta ja lisää tarvittaessa korppujauhoja. Muotoile pihveiksi tai pyöryköiksi ja paista pannulla kauniin ruskeiksi.

Advertisements
4 kommenttia leave one →
  1. Omenaminttu permalink
    syyskuu 10, 2010 8:13 pm

    Hei Kirsikka! Kiva kun jätit kommentin, niin löysin tieni tänne. Kivan tuntuisia ohjeita täällä, tulen toistekin 🙂

    • Kirsikka permalink*
      syyskuu 11, 2010 8:39 am

      Tervetuloa:)! Ja minä käyn ihailemassa upeita kuviasi. Hyvää viikonloppua!

  2. Hilja Maitotyttö permalink
    lokakuu 15, 2010 6:32 am

    Hei vaan, eksyin tänne Muna-singon sivuilta ja ihastuin todella ohjeisiisi. Tämän hernepullaohjeen kanssa hieman mietiskelen, miten korvata osa munista, kun en ole (vielä) siinä pisteessä, että lisäisin kovin monta munaa ruokaan. Olen nääs ollut pitkään tiellä takaisin tavalliseksi ihmiseksi syötyäni melkoisen puritaanisesti nuoruudessani. Pystyn jo käyttämään hieman munia ja syön myön hiukkasen kalaa, mutta lihaan en ole ajatellut koskea enää elämässäni. Mutta siis – pysyykö homma kasassa, jos vaikka lisäisin keitettyä perunaa, mitä luulet?

    • Kirsikka permalink*
      lokakuu 15, 2010 4:52 pm

      Hilja, kyllä tuo saattaisi vähemmälläkin munalla pysyä. Uskon niin. Ja jos ei, niin sitten kananmunankorviketta (en ole koskaan kokeillut, mutta googlaamalla löytyy tietoa). Ja miksei tuo perunakin toimisi. Mutta veikkaan, että vähemmälläkin munalla pysyy, ainakin pihvit.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: