Skip to content

Uunijäätelö

marraskuu 1, 2010

Miehellä oli synttärit tuossa lokakuun alkupuolella. Raksallahan se päivä vietettiin, mutta illalla oli pari tuntia yhteistä aikaa. Laitoin alkuruoaksi kurpitsakeittoa, pääruoaksi pariloitua polentaa ja kalaa ja jälkkäriksi uunijäätelöä. Enpä olekaan tehnyt tätä sitten yläasteen. Uunijäätelön tein siksi, että Mies rakastaa jäätelöä ja täytekakkua, ja tässä yhdistyy tavallaan molemmat. Ja myös siksi, että synttärisankari ei ollut koskaan maistanut uunijäätelöä.

Makealle persoa juhlakalua ei yhtään haitannut se, että uunijäätelö on pakko syödä kerralla kaikki. Onneksi myöhemmin tuli apuvoimia paikalle.

Sokerikakku pohjaksi

2 munaa
Saman verran sokeria
Saman verran jauhoja

Vaahdota sokeri ja munat. Sekoita joukkoon jauhot. Voitele vuoka ja leivitä jauhoilla. Kaada taikina vuokaan ja paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä. Tee valmiiksi marenki.

Marenki kuorrutteeksi

4 munan valkuaista
Loraus sokeria

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon vähän sokeria.

Uunijäätelö

Omenahilloa
1/2 litraa jäätelöä
Kostutukseen mansikkamehua (sulaneista marjoista)

Laita kakkupohja uunivuokaan ja kostuta mansikkamehulla. Sivele päälle omenahilloa ja lado päälle jäätelöviipaleet. Ja tässä siis tulee olla hyvin nopea, ettei jäätelö sula. Kuorruta nopeasti marengilla ja paista 250-asteissessa uunissa 5 minuuttia. Tarjoa heti.

Seuraksi tarjosin sulatettuja mansikoita. Jos oikein haluaisi vetää överiksi, niin kinuski- tai suklaakastike olisi varmasti hitti tämän kanssa.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: