Skip to content

Uusi keittiö ja rucolalasagne

joulukuu 8, 2010

Meillä on menossa tutustumisvaihe, minulla ja keittiöllä. Pikku hiljaa totuttaudumme toisiimme ja tavarat löytävät optimaalisimmat paikat. Kipot ja kupit ovat jo paikoillaan, mutta välillä täytyy vähän muutoksia vielä tehdä, että liittomme olisi pitkä ja vakaa.

Keittiö on suunniteltu (tai siis minähän sen olen suunnitellut) ruokarakastajan kaikki toiveet huomioiden. Ensinnäkin se on talon suurin huone. Toiseksi jääkaappi on valtava, tarkoitan VALTAVA. Se on metrin levyinen, että kyllä mahtuu. Kyljessään on pakastin, lisäksi minulla on kakkospakastin toisessa huoneessa. Ja onhan siinä seurana vielä viinikaappikin, pitkän ajan haave. Kolmanneksi keittiöön on jätetty oleskelutilaa, mihin tulee pieni puuhella, kiikkutuoli ja ruokakirjakokoelmani. Siinä on sitten mukava istuskella tulen räiskeessä ja suunnitella illallismenuta. Neljänneksi kaappitilaa on todella paljon, meikäläisellä kun riittää tuota keittiöroipetta. Nyt mahtuu samaan huoneeseen niin mehumaijat, kuivurit, pastakoneet kuin 30 litran kattilat. Ei tarvitse aina juosta varastosta. Ja vielä viidenneksi, ostin sen KitchenAidin. Voi onnea!

Meillä vielä tunnustellaan ja tutustutaan toisiimme. Listat, sokkelit ja sun muut täältä vielä puuttuu.

Meillähän on vielä rakennus hyvin kesken, mutta asustamaan jo pystyy. Ruoanlaittoakin ehtii jo välillä harrastaa, eipä nuo paikallisten (pika)ravintoloiden tarjonnat enää alas menisikään. Melkein oksennan, kun kuulen sanan Rosso tai Shell, johtuu siis puhtaasti yliannostuksesta, ei muusta. En siis lupaa vielä mitään superaktiivista postaustahtia, mutta pikku hiljaa. Kiva, jos lukijoita vielä löytyy!

Tässä ohje rucolalasagneen, joka oli pannukakun jälkeen ensimmäinen oikea ruoka uudessa uunissani. Käytin tähän kesäkurpitsaa, mutta se on ehkä hieman mauton lasagnessa. Eli näin jälkeenpäin vaihtaisin sen tuoretomaattiin, esimerkiksi.

Lasagne uppoaa meillä aina.

Rucolalasagne

Noin 1/3 – 1/2 rasiaa rucolaa
Tomaatteja / kesäkurpitsaa / kukkakaalia / parsaa tai muuta kasvista
Basilikaa
Valkokastiketta (1 litrasta maitoa)
Mozzarellaraastetta
Lasagnelevyjä

Siivuta kesäkurpitsat / tomaatit. Kovemmat kasvikset tulee esikeittää, eivät ehdi pehmetä uunissa tarpeeksi. Lado pohjalle kerros kesäkurpitsaa / tomaattia, revi päälle kourallinen rucolaa sekä muutama basilikanlehti. Kaada päälle valkokastiketta ja ripottele juustoraastetta. Maustoin kastikkeen reilulla suolalla, joten kasvisten päälle en laittanut enää suolaa. Sitten väliin lasagnelevyt ja taas kasvis-kastike-juusto-kerros. Laita niin monta kerrosta, kuin vuokaan mahtuu, päällimmäiseksi jää valkokastike ja juusto. Ja sitten noin 200-asteisessa uunissa sellainen 45-60 minuuttia. Ja vähintään vartin vetäytyminen sen jälkeen.

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: