Juustosarvet
Nyt on niin kylmä, että ei millään haluaisi lähteä ulos. Aamulla kahdeksan aikaan mittari näytti – 26 astetta (eilen peräti -31 C), auts. Ja tuossa vieressä kummipoika odottaa kieli pitkällä, että pääsisimme ajamaan moottorikelkalla, pulkkamäkeen ja, ja, ja… Toivotaan, että vähän lämpenee.

Pakkasulkoilun jälkeen juodaan lämmintä kaakaota ja syödään näitä juustosarvia (joita pieni vieraamme ei kuulemma halua päähänsä...).
Kello viiden teekutsuilla oli suolaisena leivonnaisena juustosarvia. Nämä ovat kyllä hyviä, maistuvat ne tuolta pakastimesta ilman teekutsujakin.
200 g voita
7,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2,5 dl maitoa
50 g hiivaa
Juustoraastetta (raastoin noin 1/2 pkt Mustaleimaa, mutta miedommatkin juustot käyvät)
Sekoita suola jauhoihin. Nypi jauhot ja voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, lisää siihen hiiva. Kaada maito kerralla taikinaan, sekoita tasaiseksi.
Kauli taikinasta jauhotetulla pöydällä noin 1 cm paksuinen levy. Leikkaa taikinasta kolmioita taikinapyörällä. Levitä kolmioille juustoraastetta ja kääri sarveksi aloittaen kolmion leveästä päästä. Anna sarvien kohota liinan alla puolisen tuntia.
Voitele sarvet kananmunalla ja koristele esimerkiksi unikonsiemenillä (meillä oli loppu tietenkin, muistin, että kaapissa olisi ollut…). Paista 225-asteisessa uunissa 10-12 minuuttia, eli kunnes ovat kauniin kullanruskeita.
Alkuperäinen ohje: Mitä tänään syötäisiin -lehdykkä.
Kutsutko mutkin syömään? 🙂 Täällä on ollut pari päivää ihanan keväinen ilma ja varsin lämmintä, mutta tulen pian taas Suomeen kunnon pakkasta haistelemaan 🙂 Hauskaa viikonloppua!
Italiansalaatti, tervetuloa vaan! Tänä viikonloppuna on luvassa ruoan ohessa mm. Monopolia, Cluedoa, Huojuvaa Tornia, pulkkailua sekä moottorikelkkailua:).
juu näitä kokeilin -kiitos vaan inspiraatiosta. laitoin osaa sisään ihan maitosuklaata (kun sitä oikeaa kunnon suklaatia ei sattunut olemaan saatavilla) ja ne oli yllättävän hyviä.
Emäntä, voi jee, alkaa kuola valua:). Jos muuten kalaa syöt, niin takuuvarma vinkki lapsiperheelle (ja on helppo): https://villaainalacuisine.wordpress.com/2010/07/06/pihveja-purkkitonnikalasta/. Ja sit toinen, joka voisi upota lapsiinkin, mutta ainakin toimii meille vegeille (arkiruokana juurikin): https://villaainalacuisine.wordpress.com/2010/09/09/hernepullat-perunamuussilla/. 🙂