Rieskaa kaurapuurosta
Jos nyt sattuu jäämään kaurapuuroa yli, niin tässä on loistava idea käyttää se. Joskin oli nämä rieskat sen verran hyviä, että kannattaa se puuro ihan keittääkin näitä varten. Meillä oli sunnuntaina kunnon puuhastelu- ja siivouspäivä, ja nämä rieskat pyöräytin välipalaksi. Onpahan muuten nopeatkin tehdä!
Kaurapuurorieskat
2 dl kaurapuuroa
1 dl piimää
1 kananmuna
1/2 – 1 tl suolaa (jos kaurapuurossa on jo suolaa, niin hyppysellinen riittää)
2,5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
Sekoita ensin puuro, piimä ja muna sekä suola. Sekoita sitten joukkoon jauho, johon on sekoitettu leivinjauhe. Levitä taikina kahdeksi rieskaksi (tai yksi iso) leivinpaperille ja paista noin 250-asteisessa uunissa 15 minuuttia.
Kävimme muuten viikonloppuna Jumbossa ostoksilla ja siellä vastaan tuli aivan uusi tuttavuus: smoothiebaari. Olisiko ollut nimeltään Jungle bar tai jotain sinne päin. No, joka tapauksessa, baari tarjoili aivan ihania erilaisia smoothie- ja mehujuomia, joissa oli kaikkea erikoista, kuten acerolaa, gojia, ginseniä ja guaranaa. Todella virkistävä uutuus, kerrankin pikavälipala, joka tekee oikeasti mieli syödä tai tässä tapauksessa juoda.
Tästä innostuneena kaivoin taas pitkästä aikaa smoothie-koneen kaapista ja pyöräytin jälkkäriksi rieskalle ananas-mustikkasmoothien.
Hei mä teen nykyään lähes aina kaurapuuronlopusta leipää/sämpylöitä. Kauppaan pääsee vähän harvakseltaan ja tuore leipä on niin hyvää. Täytyypä testata sun rieskaohjeesikin.
Me ollaan myös innostuttu smoothieista. Vanhimmalle lapselle saan hyvin syötettyä pakolliset hedelmät kun vedän ne siihen muotoon, muuten on vähän heikkoa…
Emäntä, ai, sä vaan siis laitat sen puuron siihen taikinaan? Vai onko siihen jotain kikkakuutosta? En oo jotenkin koskaan ennen hoksannu tätä puurohommaa:D.
Mä oon sellanen fiilispohjalta leipoja. Välillä onnistuu välillä ei :). Mutta aina ne sämpylät on kadonnut ahnaisiin suihin :).
Laitan siis kaurapuuronjämän kattilasta kulhoon siihen päälle jauhot&kuivahiivan (mä en jotenkin muista ikinä ostaa hiivaa), sitten siirappia, suolaa ja mitä kaapissa on (siemeniä, pähkinöitä ..) ja sitten puuromäärästä riippuen lisäksi nestettä maitoa/vettä. vaivataan ja kohotetaan.tulee ihan muutamassa minuutissa…ja koska kuivahiiva tarvii korkeamman lämpötilan on kätevää jos puuronjämä vielä lämmin. helppoa arkileipää.
Emäntä, mäkin alan nyt fiilisleipojaksi:). Olen turhaan etsinyt hyvää leipäohjetta, josta tulisi sellaista maailman ihaninta leipää. Eli jospa se(kin) löytyy, kun vaan rohkaisee mielensä ja kokeilee. 😀 Sämpylöitä olenkin näin tehnyt, mutten leipää. Nyt on sellainen fiilisleipä odottamassa tuolla uuniin menoa, että:).
Joo fiilispohjalta vaan kaikki :).
Ja älä anna fiiliksen latistua jos ei aina onnistu, harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina…
Onnistuiko se eka fiilisleipä?
Emäntä, onnistui!!! Siitä tuli ihan sairaan hyvää, laitan sen tännekin. Kiitos vaan inspiraatiosta:).