Syyspiirakka
Opiskelukaverini piipahti eilen kylään, ensimmäistä kertaa itse asiassa tänne Villa Ainalaan. Halusin tehdä jonkin piirakan ja mietin, että mitähän syksyistä sitä laittaisi. Ensin ajattelin ihan perinteista sipulipiirakkaa, mutta kaipasin siihen jotain lisää. Olimme vauvan kanssa keskustassa lenkillä ja tein hankintoja pienestä luomukaupasta ja torilta. Näin sitä syntyi tämä syksyinen piirakka paikallisista aineksista. Hitsi, että tuo lehtipersilja on muuten hyvää! Ja oli tämä piirakkakin aivan todella maukasta.
Sain Miehen kummitädin luona jokin aikaa sitten aivan mielettömän hyvää piirakkaa, siis sen piirakan pohja oli aivan fantastinen. Olen ennenkin sanonut, etten yhtään pidä ”perinteisistä” lohkeavista ja rasvaisista piirakkapohjista. Yöks. Mutta tämä on aivan superhyvä piirakkapohja. Pohja on gluteiiniton, mutta en tehnyt sitä sen vuoksi, vaan koska se on niin maukas.

Tarkoitukseni oli laittaa päälle vielä tomaattiviipaleita, mutta ne unohtuivat, kun vauva osoitti äänekkäitä kyllästymisen merkkejä. Mutta tomaatti varmasti sopisi tähän vielä, vaikka oli se herkullista näinkin.
Syyspiirakka
Pohja
4 dl gluteiinitonta jauhoseosta
2 dl perunamuusijauhetta
1 tl leivinjauhetta
200 g voita
2 dl vettä
Sekoita kuivat aineet ja lisää sulatettu, jäähdytetty voi ja vesi. Painele taikina korkeaan irtopohjavuokaan.
Täyte
3 tavallista sipulia
Nippu kevätsipulia varsineen
5 valkosipulinkynttä
1/4 punakaalia
Oliiviöljyä
Loraus samppanjaviinietikkaa (valkoviinietikka käy yhtä hyvin)
Noin 3 tl ruokosokeria
Loraus kasvisfondia (tai suolaa)
Mustapippuria, rosepippuria, hippusellinen kuminaa
Nippu lehtipersiljaa
1-2 kourallista juustoraastetta (käytin emmentalia, mozzarellaa ja parmesaania)
3 kananmunaa
1 prk ruokakermaa (2 dl), loraus maitoa
(Kurkumaa)
Kuori ja pilko sipulit, jätä varret odottamaan. Pilko myös punakaali. Hauduta niitä oliiviöljyssä, kunnes pehmenevät ja sipuli hieman karamellisoituu. Älä ruskista. Mausta kasvikset samppanjaviinietikalla, fondilla, ruokosokerilla ja mausteilla.
Silppua lehtipersilja ja sipulinvarret ja sekoita täyteeseen. Laita puolet täytteestä piirakkaan, ripottele väliin hieman juustoraastetta ja kaada päälle loput täytteet. Ja päälle vielä hieman juustoa. Sekoita munat, kerma ja maito (mausta suolalla ja värjää keltaiseksi halutessasi kurkumalla) ja kaada piirakan päälle. Paistoin piirakkaa 175-asteisessa uunissa 45 minuuttia, jonka jälkeen se jäi vielä sammutettuun uuniin hautumaan, kun odottelin vierastani. Mutta eiköhän tuo 45 minuuttia riitä.