Skip to content

Kastanjacappuccino

marraskuu 27, 2011

Olimme muutama viikko sitten häissä Saksassa. Juhlissa on todenteolla panostettu ruokaan ja varsinkin alkupalat olivat aivan ihania. Yksi alkuruoka oli kastanjacappuccino eli käytännössä kastanjakeitto. Keitto oli niin fantastista, että sitähän piti sitten itse yrittää perässä. Mitään tietoa sen valmistuksesta ei ole ja itsepäinen kun olen, en halunnut edes yrittää googlailla, josko siihen jotain osviittaa saisi. Itse piti saada koittaa.

Tarjosin kastanjacappuccinon pienistä espressokupeista.

Tarjosin tämän eilen ensimmäisenä alkupalana illallisella ja oli kyllä ihanaa. Keitto on aika täyteläistä, jopa hieman makeahkoa ja tietenkin kermaista, joten sitä riittää tälläinen pieni makupala. Tenttasin Mieheltä, että onko se edes sinnepäin kuin siellä häissä. Hän sanoi, että samansuuntainen on, mutta kuitenkin hieman erilainen (olen samaa mieltä) ja että minun on jopa ehkä parempi. Aíka jees! Erona oli vähintäänkin se, että minun keitossani kastanja maistui huomattavasti voimakkaammin ja rakenne ei ollut yhtä sileä. Kaikki syöjät olivat samaa mieltä, että on hyvä, kun joukossa on hieman ”sattumia”. Ja näin sen siis tein.

Kastanjacappuccino

4 kourallista kastanjoita (tästä tulee 8 pientä alkukeittoa, eli noin puoli kourallista kastanjoita per pää)
1 prk kuohukermaa
1-2 dl (rasvatonta) maitoa
Suolaa, mustapippuria
Nokare voita
Vajaa 1 tl valkoviinietikkaa
1/2 tl raakaruokosokeria

Paahda ensin kastanjat: Tee kastanjoiden teräviin päihin viilto (tai ristiviilto, jos jaksat) ja paahdaa niitä 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä niin, että pystyt käsittelemään niitä.

Kuori kastanjat ja hienonna niitä hieman veitsellä. Sulata kattilassa nokare voita ja pöyrittele kastanjoita hetki voissa. Lisää kerma ja maitoa sen verran, että saat siitä haluamasi paksuista. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja mausta. Kuumenna vielä ennen tarjoilua.

Jos olisi oikein reipas, pinnalle voisi tehdä cappuccinosta tutun maitovaahdon. Itse en jaksanut, kun työn alla oli neljän ruokalajin illallinen…

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: