Skip to content

Bouillabaisse 1 ja 2

syyskuu 30, 2012

Nyt on taas yksi ruokavirstanpylväs saavutettu: olen valmistanut bouillabaissea – ja vieläpä erinomaisen onnistuneesti. Miksihän sitäkin pidin taas niin hankalana? Ei se ole mitenkään vaikea, ehkä monivaiheinen (varsinkin jos keittää simpukat), mutta ei vaikeaa. Ja jos on kiire, simpukat voi jättää pois, kuten tuossa toisessa versiossa on tehty. Edelleen itse tehdyn kalaliemen voi enemmän kuin hyvin korvata fondilla. Halusuin vain itse kokeilla kalaliemen tekoa, kun en ollut sitäkään ennen tehnyt, kasvislientä vain. Mutta siis fondi on täydellinen tähän. Mausteiden määrää on mahdotonta sanoa absoluuttisesti, eli tässä täytyy maistella ja lisäillä, että saa parhaimman mahdollisen liemen. En ole sahramin suuri ystävä, joten sitä käytän maltillisesti. Myöskin chili on tässä enemmän aavistus, tulinen keitosta ei saisi tulla. Eli hommiin vain, keittämällä siitä selviää!

Bouillabaisse on perinteinen ja erittäin tunnettu ranskalaisten kalastajien valmistama kalakeitto, jonka juuret ovat peräti vuosisatojen takaa. Ja keitto on niin niin herkullista, että kyllähän sitä on kannattanut vuosisatoja tehdä ja kehitellä. Wikipedian mukaan tomaatit lisättiin resepetiin 1700-luvulla.

Bouillabaisse 1 (perinteinen)

4 isoa tomaattia
Oliiviöljyä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 tl timjamia
1 tl fenkolinsiemeniä
1 laakerinlehti
Ripaus (pieni aluksi, lisätä voi aina) sahramia
Kunnon turaus tomaattipyreetä
1-3 tl sokeria
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
3 rkl kalafondia (tai itse keitetty kalaliemi)
Erilaisia kaloja (käytin tähän ison kuhafileen sekä palan hyvää lohta)
1/2 pkt jättikatkaravun pyrstöjä
Pari kourallista sinisimpukoita
Tuoretta persiljaa
Ripaus chiliä
Suolaa, pippuria
Tarjoiluun: ranskankermaa, hyvää maalaisleipää

Keitä simpukat, ohjeen saat täältä. Keitinveteen laitoin valkoviinä, vettä, suolaa ja muistaakseni hieman kalafondia. Jätä keitetyt simpukat odottamaan siivilään.

Kalttaa tomaatit, eli leikkaa niihin viilto ja heitä kiehuvaan veteen hetkeksi, nosta reikäkauhalla ylös ja kuori. Kuutioi kuoritut tomaatit. Hienonna myös sipuli ja valkosipulit. Kuullota sipuleita hetki oliiviöljyssä. Lisää tomaatit ja mausteet, viini, vettä ja kalafondi, anna kiehua kymmenisen minuuttia. Lisään tomaattiruokiin aina ripauksen sokeria pehmentämään makua, niin tähänkin. Lisää sokeria varoen ja maistellen. Ruoka ei saa missään nimessä olla makea, vaan sokeri tsapainottaa makua ja pehmentää tomaatin ”kirpeyttä”.

Kuutioi kalat ja lisää ne kattilaan, keitä viitisen minuuttia. Tarkista suola, ja ruohi sekaan hieman mustapippuria. Lisää sulatetut ja valutetut jättikatkaravut (poistin myös pyrstön, jotta syöminen olisi helpompaa) sekä keitetyt simpukat, keitä enää minuutti, eli sen verran että lämpenevät. Lisää ripaus chiliä. Silppua keittoon runsaasti persiljaa. Tarjoa heti. Höryävän lautasellisen päälle nostetaan vielä nokare ranskankermaa. Ai että, itku tulee, on niin hyvää!

Bouillabaisse 2 (nopeampi versio)

2 rasiaa miniluumutomaatteja
Oliiviöljyä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 tl timjamia
1 tl fenkolinsiemeniä
1 laakerinlehti
Ripaus sahramia
Kunnon turaus tomaattipyreetä
1-3 tl sokeria
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
3 rkl kalafondia (tai itse keitetty kalaliemi)
Erilaisia kaloja (käytin tähän kaksi pientä kuhafilettä sekä kaksi pientä siikafilettä, lohi muuten sopi siikaa paremmin mielestäni)
1/2 pkt jättikatkaravun pyrstöjä
Tuoretta persiljaa
Ripaus chiliä
Suolaa, pippuria
Tarjoiluun: ranskankermaa, hyvää maalaisleipää

Puolita tomaatit. Hienonna sipuli ja valkosipulit. Kuullota sipuleita hetki oliiviöljyssä. Lisää tomaatit ja mausteet, viini, vettä ja kalafondi, anna kiehua kymmenisen minuuttia.

Kuutioi kalat ja lisää ne kattilaan, keitä viitisen minuuttia. Tarkista suola, ja ruohi sekaan hieman mustapippuria. Lisää sulatetut ja valutetut jättikatkaravut, keitä enää minuutti, eli sen verran että lämpenevät. Lisää ripaus chiliä. Silppua keittoon runsaasti persiljaa. Tarjoa heti. Höryävän lautasellisen päälle nostetaan vielä nokare ranskankermaa.


Ruokaa tehdessäni kurkkailin tätä repsetiä, joskin en noudattanut.

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: