Skip to content

Yllätyssynttäreiden coctail-palat

lokakuu 10, 2012

Siskoni mies, eli blogeissani Siskonmiäs, tuli aikuisten ikään eli täytti täydet 30 vuotta. Onnea! Siskoni järjesti hänelle aikamoisen pommin, eli ylläripyllärisynttärit. Juhlat käynnistyivät jo aamusta, yllätyksiä (lähtien omakuvan maalaamisesta taiteilija opastuksella ja uimakoulusta mestariuimarin opissa, päätyen keikkaan, jossa juhlakalu soitti bändissä) tippui toisensa perään. Puolivälissä oli kakkukestit, joihin saapui parisenkymmentä ihmistä.

Sain tehtäväksi hoitaa kakkukestityksen suolaisen puolen, ja päädyin coctail-paloihin. Koska matkaa juhlapaikalle oli meiltä 200 km, tein täytteet kotona, pakkasin kylmälaukkuun ja täytin palat vasta hiukan ennen h-hetkeä paikan päällä. Tarjolla oli kolmea eri coctail-palaa ja ilmeisen hyviä, sillä kaikki tekivät kauppansa (vaikka niitä oli runsaasti, eli useita per laji per naama).

Saaristolaisleipä miniskagen

2 prk créme fráichea
2 tl dijon-sinappia
Noin 1 dl majoneesia
Suolaa, mustapippuria
1 tl valkoviinietikkaa
Noin 1 tl sokeria
1 nippu tilliä
4 kananmunaa
2 punasipulia
2 pss isoja katkarapuja
Saaristolaisleipää

Sekoita kastikkeen ainekset. Keitä ja hienonna munat (oikein hienoksi), lisää kastikkeeseen. Lisää myös hienoksi hienonnettu sipuli ja tilli sekä sulatetut ja valutetut ravut.

Leikkaa saaristolaisleivästä ohuita siivuja ja niistä sopivia pieniä neliöitä. Kuoren voi poistaa, jos haluaa, mutta itse kannatan linjaa,  että käytetään kaikki syömäkelpoinen, jos vaan voidaan. Eli jätin kuoren. Laita leivälle vajaa ruokalusikallinen täytettä ja koristele ruohosipulilla.

Itämaiset pompannapit

2 pkt kylmäsavustettua lohta
1/2 ruukkua korianteria
Pala purjoa
1/2 chili
Loraus seesaminsiemenöljyä
Loraus makeaa soijakastiketta (tarvittaessa vähän sokeria)
1 lime
Pompannappeja

Kuutioi kylmäsavulohisiivut pieneksi. Sekoita joukkoon pieneksi hienonnettu purjo sekä koriantetri. Mausta hienonnetulla chilillä (poista siemenet), seesaminsiemenöljyllä sekä soijakastikkeella. Limemehun lisäsin vasta juuri ennen tarjoilua, ettei kala ehtisi raakakypsyä. Olisin lisännyt vielä ruokalusikallisen pari seesamin siemeniä, jos niitä olisi ollut, mutta olivat päässeet loppumaan. Kala on yleensä niin suolaista, ettei lisäsuolaa tarvita, mutta tarkista se maistamalla.

Täytä pompannapit täytteellä juuri ennen tarjoilua. Koristele korianterilla.

Briepiirakat

Coctailpiirakoita
Tomaattia
Briejuustoa
Ruohosipulia

Paista coctailpiirakat ja anna hieman jäähtyä. Levitä päälle 1-2 tomaattisiivua ja siivu briejuustoa, koristele ruohosipulilla.

Advertisements
2 kommenttia leave one →
  1. lokakuu 10, 2012 9:05 pm

    Vau, ihania herkkuja 🙂 ja yllätyssynttärit ovat niin kiva idea!

    • Kirsikka permalink*
      lokakuu 13, 2012 5:46 pm

      Annemi, no ne oli aika jymy-yllärit sankarille. Sankari oli aika nöyränä ja iloisena, kun tajusi kuinka monta ihmistä niitä oli järkkäämässä (varmaan kymmeniä:D).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: