Siirry sisältöön

Seitanpaistia pääsiäispöydässä

25 huhtikuun, 2011
Kuten tuli tuossa mainittua, niin kovin on keväinen tämä pääsiäinen ja ruoat sen mukaisia. Mutta tein minä vähän jykevämpääkin pääsiäisruokaa. Alkupalana oli lohipastramia ja uusia perunoita, pääruokana rosmariinilla höystettyä seitanpaistia ja uuniperunoita sekä minttuhyytelöä ja jälkiruokana mitäs muutakaan kuin mämmiä.

Tein seitanista ensimmäistä kertaa paistia ja se onnistui ihan hyvin. Ainoastaan kosteuden kanssa hieman mokasin. Paistoin seitanpaistin paistopussissa. Lihastahan irtoaa nestettä, jossa lihapaisti saa pussissaan lillua, niinpä ajattelin, että lisään tähän seitanpaistiinkin nestettä, tulee mehevämpi. Mutten hoksannut sitä, että sehän imaisee nestettä sisäänsä oikein aikalailla ja niinpä sitä tuli laitettua liian vähän. Eli paisti oli inan liian kuiva tai sitkeä. Eli joko se olisi kannattanut keittää ensin kasvisliemessä, kuten seitanpalatkin tai vaihtoehtoisesti lientä olisi pitänyt laittaa paistopussiin enemmän. En kerralla taas viisaampi, mutta siis hyvää oli. Teen toistekin.

Seitan pääsi tällä kertaa paistopussiin.

Seitanpaisti

3 dl gluteiinijauhoa
2 dl vettä
2 rkl soijakastiketta
1 tl savusuolaa
Lisäksi pääsiäiseen sopivia mausteita, kuten kuivattua rosmariinia, timjamia jne.

Oliiviöljyä, tuoreita rosmariininoksia, rose- ja mustapippuria, punaviinietikkaa, valkosipulinkynsiä

Sekoita mausteet jauhoihin ja lisää soijakastike ja vesi. Vaivaa ja muotoile paistiksi.

Paista paistiin ensin kaunis ruskea pinta pannulla oliiviöljyssä. Aseta paisti paistopussiin. Sekoita punaviinietikasta ja pannun oliiviöljystä kastike (tähän siis lisäisin enemmän nestettä, kasvislientä varmaankin) ja kaada paistopussiin. Heitä sekaan vielä mausteet, sulje pussi ja paista noin 200 asteessa noin puolisen tuntia. Tarjoa minttuhyytelön kanssa.

Advertisement
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: